Haimme noin kuukausi sitten blogissamme meikeistä kiinnostuneita lukijoitamme testaamaan IsaDoran kesän uutuusmeikkejä. IsaDoran tuotteita pääsi testaamaan innostunut Noora, joka kertoo nyt kokemuksistaan ja vie meidät mukanaan kesäisiin tunnelmiin. Nyt vuoro Nooralle. 🙂

”Moikka!

Jokin aika sitten osallistuin Livboxilaisten järjestämään kilpailuun, jossa oli mahdollisuus päästä testaamaan IsaDoran meikkiuutuuksia. Arpaonneni on yleensä melko kehno, mutta tällä kerralla voitto osuikin kohdalle, kiitos siitä!

IMG_1234_livbox_isadora

Taustaa kerron sen verran, että olen 27-vuotias nainen ja arkipäiväni vietän tällä hetkellä 4,5 kk ikäisen vauvan kanssa. Vaikka suurimman osan päivistä olen ihan kotona, en kuitenkaan osaa olla aamuisin laittamatta hieman ehostusta kasvoille, sillä tuntuu että ilman kevyttä meikkiä en saa mitään aikaiseksi. Olen tottunut käyttämään aina melko hillittyjä värejä niin meikissä kuin pukeutumisessakin. Siispä mielenkiinnolla lähdinkin testaamaan näitä IsaDoran uutuusmeikkejä, koska ne olivat sävyiltään paljon värikkäämpiä kuin mihin olen tottunut aiemmin. Pidemmittä puheitta asiaan ja minun kokeemuksiini tuotteista. 🙂

IMG_1217_livbox_isadora

Aloitetaan meikkipohjasta eli BB-voiteesta. IsaDoran BB-voiteessa on tosi kosteusvoidemainen koostumus. Se levittyy helposti kasvoille ja tuntuu tosi kevyeltä, ihan kuin kasvoilla tosiaan olisi vain kosteusvoidetta. Muihin testaamiini BB-voiteisiin verrattuna tämä ei jäänyt liian kiiltäväksi kasvoille. Tuote sopii hyvin kesäaikaan, kun kaivataan kevyempää fiilistä (itselläni testissä sävy 12 Classic beige). Plussaa kivasta pumpputuubista! BB-voiteen päälle on hyvä sipaista IsaDoran aurinkopuuteria, joka minulla on sävyssä 45 Highlight Tan. Aurinkopuuterissa on mukavasti pigmenttiä ja sillä saa helposti tehtyä korostuksia kasvoille. Jos et kaipaa iholle sävyä tai peittävyyttä, voi tämä aurinkopuuteri riittää yksinään kasvoille kesäisenä päivänä.

IMG_1210_livbox_isadora

IsaDoran luomiväripaletista sävyssä 07 Tropical Garden löytyy kaksi hillitympää kullan- ja pronssinhohtoista sävyä käytettäväksi jokapäiväiseen meikkiin. Puolestaan vihreällä ja sinisellä sävyllä saat loihdittua kasvoille näyttävämmänkin meikin. Väreissä on runsaasti pigmenttiä, mutta samalla niiden rajat on helpo häivyttää. IsaDoran Perfect Contour kajalilla saa sen sijaan tehtyä näyttävät rajaukset. Tuote on vedenkestävä, joten kuumempikaan kesäpäivä ei saa rajauksia leviämään!

IMG_1224_livbox_isadora

Raikkaseen kesämeikkiin tuo ihanan loppusilauksen IsaDoran Twist-up Gloss Stick -huulipunakynät, joita testasin sävyissä 40 Peachy Pink ja 41 Paradise Punch. Kynällä punaa on helppo levittää ilman suurempia sotkuja. Kiva tuoksu ja koostumus! Jos sen sijaan kaipaat huuliisi enemmän kiiltoa ja kevyempää fiilistä, on IsaDoran Gloss Clacé –huulikiilto nappivalinta. Tämän sipaisee hetkessä huulille. Tuubi kulkee kätevästi mukana käsilaukussa ja huulikiillon lisääminen onnistuu ilman peiliäkin.

IMG_1209_livbox_isadora

Seuraavaksi testiin pääsivät IsaDoran Wonder Nail -kynsilakat. Värit olivat kesäisen herkullisia ja yllättävää kyllä, edes sininen lakka ei tuntunut kynsissä överiltä. Kynsilakkapullon sivellin on mukavan leveä ja kynsi oli helppo lakata siististi vain parilla vedolla. Olen tottunut aina laittamaan värillisen kynsilakan päälle vielä kirkasta lakkaa kiillon ja kestävyden maksimoimiseksi, mutta nämä IsaDoran lakat ovat superkiiltäviä sellaisenaan. Lakka kesti kynsissä monta päivää hyvänä ilman päällyslakkaa. Lakat myös kuivuivat todella nopeasti, joten näistä tuli ainakin omat lempparini hektisen arjen keskelle.

Käsi ylös kuinka moni uskaltaa käyttää rohkeitakin värejä meikeissä ja kynsissä? Vai oletko mielummin hillittyjen värien suosija?

Ihanan lämmintä kesää kaikille ja kiitos vielä Livboxin tiimille! 🙂

– Noora ”