Kauneusblogeja lukiessa saattaa saada helposti sellaisen kuvan, että blogin pitäminen ja postausten tekeminen ovat helppoa puuhaa. Ja aina, kun näkee ammattilaisen asialla, asia näyttää helpolta, eikös? Pyysimme pääyhteistyöbloggaajaamme Glitz & Glam -blogin Minnaa kertomaan kosmetiikkabloggaamisesta, koska Minna osaa asiansa ja tietää varmasti paljonko työtä bloggaaminen vaatii. Hypätkäämme innolla Minnan mielenkiintoiseen maailmaan. 🙂

”Hei vain kaikille LivBoxin blogin lukijoille! Minulta pyydeltiin postausta, joka käsittelisi kosmetiikkabloggaamista. Tällaisia postauksia syntyisi tasan yhtä monta erilaista, kuin on kosmetiikasta bloggaavaakin. Avaan nyt hieman verhoja sinne minun kulisseihini ja kerron omasta työskentelystäni. Ehkä tämä kaikki avaa muillekin sitä, mitä oikeastaan teen.

Sisällön tuottamisen tärkein asia on aihe. Mistä kirjoittaisi, mitä esittelisin? Mikä olisi lukijoita kiinnostavaa ja mistä olisi heille hyötyä? Alussa bloggaaminen onkin monille omaksi iloksi tehtyä. Jossain vaiheessa se saattaa muuttaa muotoaan ja bloggaamisen ydin onkin siinä, että haluaa tehdä lukijoitaan kiinnostavaa ja ennen kaikkea hyödyttävää sisältöä. Kun alussa kirjoitin lähinnä toisia bloggaajia varten, niin myöhemmin muutin tyyliäni ja lähestymistapaa maanläheisemmäksi ja riisuin sisällöstä turhimmat hifistelyt ja snobailut termeillä. Ideologiani onkin ylläpitää blogia, joka palvelisi mahdollisimman monia – kauneusblogi, jossa olisi jokaiselle jotakin.

bloggaaminen1

On totta, että tämän oman viisivuotisen bloggaamisen aikana on koko ala muuttanut muotoaan. Blogeja on enemmän ja niiden sisältö on kehittynyt ammattimaisemmaksi. Kosmetiikka- ja kauneusblogit ovat vielä aika pieni genre ja vielä hieman lapsenkengissä moniin muihin blogigenreihin verrattuna. Omalta osaltani olen kovasti yrittänyt ”buustata” tätä pienemmän piirin blogigenreä suurempaan tietoisuuteen. Kosmetiikkablogeista löytää nimenomaan aiheeseen vihkiytyneitä tietäjiä. Bloggaaminen voi olla tänä päivänä harrastus tai jopa työ, sekä kaikkea siltä väliltä. Mitä suuremmat lukijamäärät ja laadukkaampi sisältö, sen enemmän blogi kiinnostaa lukijoiden lisäksi myös markkinoijia. Saadut tuotteet eivät enää tänä päivänä herätä närää lukijoissa, sillä niihin on totuttu. Tiedetään aika yleisestikin myös se, että lempibloggaajan arvioinneissa ei ole merkitystä onko tuote saatu PR-näyte, juttua varten pyydetty vai itse ostettu. Purkit ja purnukat ovat blogia varten, eivät henkilökohtaisia lahjoja bloggaajalle. Nuo työvälineet ovat aivan yhtä tärkeitä kosmetiikkabloggauksessa, kuin kamera ja tietokone – niiden avulla tuotetaan sisältöä. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun esimerkiksi saatu tai ostettu tuote on hyppysissäni?

bloggaaminen2

Kun kosmetiikkatuote on käsissäni, kuvaan sen joko studiollani (joka ei sijaitse kotonani) tai kotonani pienessä light boxissa. Bloggaaminen on välineurheilua, sillä puolet vuodesta on todella pimeää aikaa ja silloin kuvauksissa on välttämätöntä turvautua keinovaloon. Yritän aika ajoin tuoda tuotekuviini jotain uutta, sillä itseäni ainakin kyllästyttää omat kuvani, jos ne ovat vuodesta toiseen täysin samanlaisia. Jos ne kyllästyttävät minua itseäni, niin niiden uusi ilme varmasti piristäisi lukijoitakin minun lisäkseni.

bloggaaminen3

Tuotteita tulee myös käyttää, jotta niistä saa konkreettisen käsityksen ja itselleni tärkeää informaatiota, jonka jakaa lukijoilleen. On aina tapauskohtaista, että kuinka kauan tuotetta testailee ennen postauksen julkaisua. Myös bloggaajilla testausajat vaihtelevat. Joku luomiväri tai poskipuna ei vaadi viikkojen testailua, kun taas ihonhoitotuote tarvitsee mielestäni vähintään 2 viikkoa, mielellään enemmänkin. Tästä syystä en pysty tuottamaan tiukalla tahdilla ihonhoitotuotteista, koska välissä on ollut testauksessa tuotteita, jotka eivät koskaan päädy esittelyyn. Syyt ovat erilaisia. Joskus syy voi olla sellainen, että en löydä siitä mitään sanottavaa. Se saattaa olla ihan kiva. Toisinaan sellainen ihan hyvä -tuote voi olla niin vaikeasti saatava, että en näe siinä mitään potentiaalia ihan hyvänä tuotteena. Joskus harvoin sattuu joku tuote, joka on mielestäni niin heikko esitys, että en näe sille omaa kohderyhmäänsä. Omassa filosofiassani ei ole hyviä ja huonoja tuotteita, on erilaisia tuotteita, erilaisille tarpeille ja erilaisilla budjeteilla.

Minkään kosmetiikkakategorian tuotteet eivät ole absoluuttisesti parempia ja toimivampia, kuin toisen. Itse yritän omalta osaltani tuoda esiin kosmetiikkatuotteita, joista jokainen löytäisi sen omansa. Koen aina suurta ylpeyttä ja hyvää mieltä, kun minulle kerrotaan, että esittelemäni tuote oli juuri se, jota lukijani on tarvinnut johonkin ongelmaansa, eikä olisi ilman postaustani tiennyt tai tajunnut tuotteen olevan niin sopiva juuri hänelle. Jokainen tuote ei todellakaan ole kaikille, vaan yritän tuoda niistä esiin niiden erilaisia tehtäviä, toimintatapoja ja esitellä ominaisuuksia. Lukijan omaksi päätettäväksi jää miettiä, että voisiko tuote olla hänelle hyvä? Yksikään esittelemäni tuote ei ole jokaiselle lukijalleni optimaalisin. Kaikki ei vain toimi kaikilla ja vastaa kaikkien odotuksia samalla tavalla. Se ei tee tuotteesta huonoa, vaan se on tällöin epäsopiva juuri sille käyttäjälleen.

bloggaaminen4

On myös vaihtoehtona, että teen tuotteiden käytöstä tutoriaaleja. Pääsääntöisesti teen meikkaukseen liittyviä tutoriaaleja omaan blogiini, sekä tänne LivBoxin blogiin. Tutoriaalien kuvaus on kieltämättä työlästä. Pyrin kuvaamaan tarkasti jokaisen työvaiheen, mutta postauksessa en aina välttämättä voi jokaista työvaihetta esitellä. On pakko tiivistää, jotta latausajat postaukseen eivät venähtäisi ja postauksesta tulisi aivan liian pitkää. En tiedä miten lukijat kokevat, mutta itsestäni on aina hauska katsoa tutoriaaleissa se muutos, jonka meikki tekee. On kiva nähdä, kuinka silmät suurentuvat, kasvojen piirteet tulevat esiin, itseäni häiritsevät asiat piiloutuvat meikin alle ja kuinka poseeraukseni muuttuu meikin myötä varmemman näköiseksi. Uskoisin tuon saman tapahtuvan monelle muullekin – pienikin ehostus tuo varmuutta ja helpottaa monesti sosiaalista kanssakäymistä.

bloggaaminen5

Mielipiteeni ja näkemykseni muodostan tutkimalla tuotteita käytännössä. Analysoin niiden koostumuksia ja käytöstä käytännössä. Pohdin tuotteen soveltuvuutta ja toimivuutta itselläni ja omissa tarpeissa. Jos ne eivät kohtaa, ryhdyn miettimään oikeampaa kohderyhmää.

bloggaaminen6

Kun kuvat on kuvailtu, on aika valita parhaimmat otokset ja tehdä niille kuvankäsittely. Aina kuvat tarvitsevat hieman lisäbuustausta väreihin ja kirkkauteen, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman samalta, kuin luonnossakin. Joskus taas haen kuviini tunnelmia kuvankäsittelyllä.

bloggaaminen7

Kun koneen ääreen istuudutaan kirjoittamaan postausta, on minulla mukana vieressäni tuote, josta kirjoitan. Muistelen tuotteen koostumusta ja tuoksua uudelleen. Yleensä haen vasta tässä vaiheessa lisätietoa tuotteesta. Kun ennen luin kaiken etukäteen, olen päättänyt jättää sen nykyään viimeiseksi, jotta huomioni ja kokemukseni eivät varmasti ole markkinoinnin johdattelemia. Näin pystyn toteamaan, että jos tuotteen kuvauksesta löytyy seikka, jonka itsekin totesin, on se silloin tuotteen kannalta olennainen ominaisuus. Mutta usein on niinkin, että tiedän tuotteesta etukäteen paljonkin. Tällöin en voi testata tuotetta vailla ennakkokäsityksiä ja -odotuksia.

bloggaaminen8

Sitä voisi luulla, että tekstin tuottaminen olisi helppoa ja nopeaa sellaiselle, joka tekee sitä paljon. Ehei! Joskus kirjoitus luistaa ja toisinaan se tökkii pahasti. Joskus pään sisällön ”tyhjennys” tekstiksi ei ole helppoa. Kun se lähestymistapa aiheeseen löytyy, alkaa tekstikin luistamaan helpommin. Minulla on tapana kirjoittaa juttelevalla tyylillä. Luulen, että kirjoitustyylini on yksi syy, miksi blogiani luetaan. Tänä päivänä on hankalaa tarjota kaikille aina uusinta tietoa ja ennen kuulumattomia vinkkejä ja kikkoja. Joten joku muu seikka on se, joka saa lukijat tulemaan blogiini uudelleen ja uudelleen.

Joskus lukijani ihmettelevät, että kuinka ehdin tekemään kaiken elämässäni? Tässä tulee suuri salaisuus – en ehdikään! Bloggaus on elämäntapa ja mukana ajatuksissani jokaisessa hetkessä. Kun toiset päättävät mennä aikaisemmin nukkumaan tai lähteä viikonlopuksi reissuun, minä jää nakuttelemaan blogipostausta lasteni mentyä nukkumaan ja reissuja edeltävä aika on valmistautumista, sillä postauksia täytyy saada tuolloin varastoon. Toiset bloggaajat kirjoittelevat kuukauden tai kaksi postauksia varastoon. Itse vältän sitä, koska muuten kaikissa niissä kuukauden tai kahden postauksissani olisi tasan sama tunnelma, kuin minulla oli niitä kirjoittaessani. Siksipä elän postauksissani aina hetkessä. Koen tämän tavan minulla toimivimmaksi. Toisilla taas toinen tapa on toimivin.

bloggaaminen9

Kaiken tämän lisäksi ajan hermoilla kulkeva bloggaaja ottaa muutkin some-väylät haltuunsa. Myönnän, että olen ehkä hieman vanha jyyrä, enkä ole ensimmäisten joukossa lataamassa videoita, kuvia ja ajatuksiani joka sovellukseen ja palveluun. Lämpenen hitaasti, eikä aikani riitä aivan kaikkeen. Blogin lisäksi päivitän säännöllisesti blogini Facebook-sivuja ja Instagram-tiliä. Yritän hieman aktivoitua myös omalla Youtube-kanavallani.

gg ig

Bloggaajana olen toki kutsuttu moniin PR- ja lanseeraustilaisuuksiin, mutta myönnän olevani hieman epäaktiivinen osallistuja. Toiset bloggaajat ovat aktiivisia osallistujia ja sitten on meitä, jotka osallistuvat vain silloin tällöin. PR-tilaisuudet kuuluvat jossain määrin bloggaajien elämään. Toisille ne ovat tärkeämpiä, kuin toisille. Erilaiset yhteistyöt erilaisten tahojen kanssa ovat myös iso osa tietyn pisteen saavuttaneiden bloggaajien arkea. Näissä yhteistöissä itse suosin reiluja ja tasapuolisia yhteistöitä. LivBox on ollut hyvä yhteistyökumppani ja heihin luotan. On tärkeää, että bloggaajana lähtee laajempaan yhteistyöhön vain sellaisen tuotteen tai palvelun tarjoajan kanssa, jonka takana itsekin seisoo ja johon uskoo. Antaahan bloggaaja siinä oman nimensä ja kasvonsa tuotteelle/palvelulle.

Minulle bloggaajana on äärimmäisen tärkeää vuorovaikutus lukijoideni kanssa. Olen monet kerrat sanonutkin, että ilman kommentoivia lukijoita en olisi koskaan päässyt tähän asti, mitä nyt olen. Sosiaalisena ihmisenä rakastan keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Lukijoiden kanssa käydyt keskustelut ja kommenttien vaihdot saavat minut aina vain jatkamaan bloggaustani vuodesta toiseen ja kehittämään itseäni paremmaksi.

Vaikka tässä oli paljon asiaa bloggauksestani ja puhetta ihan yleiseltä tasolta, niin silti tämä oli vain pintaraapaisu siitä. Bloggausta on mahdoton tiivistää yhteen postaukseen.

Mielettömän ihanaa kevättä ja aurinkoisia päiviä kaikille! Pian alamme valmistautua kesään, eikös vain? Jos sinulla heräsi jotain kysyttävää bloggaamisestani tai haluat sanoa minulle jotain, niin anna palaa kommenttiosiossa! 😉

Keväisin terveisin,

Glitz & Glamin Minna”

Jos et vielä ole seurannut aktiivisesti Minnan blogia, kannattaa aloittaa heti! Ja rohkeasti vain kysymään Minnalta bloggaamisesta, olet sitten lukija, bloggaaja tai bloggaamisesta kenties haaveileva.

Kevätterkuin Sofia