Mikä kauneustrendi saisi suosiolla jäädä menneisyyteen? Kolme betteläistä muistelevat menneitä trendejä, jotka nyt herättävät enemmän katumusta kuin nostalgiaa.

Tiitu:

”Kauneustrendi, jota kadun on 90-luvulla jylläneen tyttöbändi (Spice Girls) -huuman aiheuttama himo korkeisiin ja painaviin tasapohjakenkiin. En fanittanut bändiä itse, mutta ystäväpiiri sitäkin suuremmin ja niin se pukeutuminen vei minutkin mennessään. Värjäsin hiuksia jatkuvasti ja vaihtelin eri bändijäsenten kampauksia mieleni mukaan. Onneksi siltä ajalta ei ole kuvia! Kuolisin häpeään tai nauraisin itseni kipeäksi. Pukeuduin myös liian kireisiin vaatteisiin ja koin itsetunto-ongelmia, koska en mahtunut ihan siihen kaupan pienimpään kokoon. Nykyään rakastan vartaloani, vaikka en meinaa mahtua edes siihen kaupan suurimpaan kokoon!

Kengät oli suuri haave ja niihin tuli säästettyä lähes koko kesän pihatyö- ja marjanpoimintarahat. Loput sain kokoon vahtimalla kavereiden nuoria sisaruksia.

Se päivä, kun vihdoin sain ne ikiomat, 2,5 kiloa painavat, 14cm korkeat ”läskipohja”-kengät oli aivan ihana! Maltoin harjotella tasapainoilua varmaan alle tunnin, kun oli jo pakko lähteä esittelemään kenkiä tutuille.

Ensimmäisen kerran taitoin nilkkani kiirehtiessä dösään. Eipä se kipu paljoa hidastanut. Naruja vaan kireämmälle, tukemaan turpoavaa nilkkaa ja meno jatkui.

Muljautin saman nilkan vielä keskustassakin, koska kyseisiä kenkiä ei todellakaan ole suositeltavaa käyttää mukulakivikadulla!

Kun pääsin illalla kotiin, jalka oli jo niin turvoksissa että se oli melkein turta. Otin kengät varovasti pois, ärähdin kivusta ja siirsin ne sängyn viereen odottamaan aamua. Vannoin, että käytän niitä joka päivä, niin kauan kunnes ne kuluu rikki.

Aamulla heräsin aivan järkyttävään kipuun ja jalka oli sinivioletinvihreä nilkasta varpaisiin. En uskaltanut kertoa ensin nuorisokodin työntekijöille, koska pelkäsin, että kengät otetaan pois. Lopulta oli kuitenkin pakko, koska en pystynyt kävelemään ilman tukea.

Jalassa oli kolme hiusmurtumaa ja pahat venähdykset.

Kun jalka oli parantunut tuskaisen pitkän kuukauden, päätin, että on aika ottaa kengät uudelleen käyttöön… jösses, että olin teininä TYHMÄ!

Kyllä alkuun yritin kävellä varovasti ja hitaasti, mutta tasapainon kehittyessä se vaan unohtui. Melkein kolme vuotta tuskista huolimatta niillä kengillä kävelin, kunnes oli pakko antaa periksi ja lopettaa. En myynyt kenkiä, koska en halunnut samaa tuskaa kenellekään, joten sahasin pohjat irti, tyhjensin ne täytteistä ja täytin mullalla. Ne toimi kukkaruukkuina noin kymmenen vuotta.
Sen kolmen vuoden aikana molempiin nilkkoihin tuli revähdyksiä, venähdyksiä, ruston murskavammoja ja muutama hiusmurtuma. Silti välillä kaipaan niitä ja varsinkin sitä tunnetta, kun ajattelin, et vihdoin olen kuin muut. Tai ainakin pukeudun niin.

Silloin kun muistot puskee pintaan, alan pyöritellä oikean jalan nilkkaa ja kun kuulen kovaäänisen rutinan, kaduttaa, että koskaan hairahdin siihen kauneus/muoti-ilmiöön.”

Petra:

”Vuosituhannen alkupuolella oli valloilla kulmakarvatrendi, jossa kulmakarvoissa oli kolo tai jopa useampikin. Näin äkkiseltään muistan julkisuuden henkilöistä ainakin sekä Sauli Koskisella että Backstreet Boysin Shane Lynchillä tällaiset kulmat olleen. Jostain syystä eräänä kertana kun olin valmistautumassa risteilylle, päätin että vetäisenpä minäkin ”tyylikkään” kolon kulmakarvoihini. No eihän se hyvin mennyt. Vetäisin höylällä mielestäni vain ohuen viivan, mutta toisesta kulmasta lähtikin vahingossa lähes puolet pois.

Voitte hyvin kuvitella, että en todellakaan näyttänyt trendikkäältä tai coolilta, lähinnä omituiselta. Tosin näin jälkeenpäin ajatellen ei kulmakarvaviilto onnistuessaankaan olisi kovinkaan hienolta itselläni näyttänyt. Kun jokin ei sovi omaan tyyliin, niin ehkei kannattaisi edes yrittää, vaikka kuinka olisi muodikasta. Taisin paikata kulmakarvojen puutetta vääränlaisella ja -värisellä kulmakynällä, joka ei todellakaan tilannetta parantanut. Kyseisestä laivamatkasta en näin jälkikäteen muista mitään muuta kuin kyseisen kulmakarvaepisodin. Silloinen poikaystäväni, nykyinen aviomieheni ei muista onneksi minulla kyseisenlaisia kulmakarvoja ollenkaan, vaikka yhdessä jo tuolloin asuimme. Joskus on selvästikin onni, etteivät miehet aina kiinnitä kumppaniensa ulkonäköön kovinkaan paljoa huomiota.

Minulla on melko hidas karvankasvu, joten taisi mennä useampi kuukausi, ennen kuin kulmissa ammottava kolo oli kokonaan kasvanut umpeen. Jossain vaiheessa päätin, että kulmakarva on mitä on, kasvaa se kuitenkin joskus takaisin. Loppujen lopuksi kulmakarvattomuus oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin huonosti paikattu kulma.

Onneksi lähes 20 vuotta sitten ei ollut vielä kännykkäkameroita. Valokuvia otettiin paljon vähemmän kuin nykyisin. Ainuttakaan valokuvaa minulla ei tästä syystä taida muistona traagisista kulmakarvoistani olla. Toisaalta kuva voisi olla hauskana muistona jälkipolville älä tee niin kuin minä tein -opetusmateriaalina.

Moni vuosituhannen vaihteen kauneus- ja muotitrendeistä on jo tullut tai ainakin palailemassa takaisin. Tämä on kuitenkin trendi, jonka soisin jäävän ikuisiksi ajoiksi unholaan. Samoihin aikoihin kulmat olivat lisäksi niin ohuiksi nypityt viivat, että kasvojen kehystämisestä ei ollut tietoakaan. Suuri kiitos Cara Delevingnelle, että luonnolliset, jopa tuuheat kulmakarvat ovat myöhemmin tulleet takaisin muotiin. Tosin tässäkin asiassa on hyvä muistaa se kuuluisa kohtuus, koska mielestäni kulmakarvat, jotka tuntuvat peittävän puolet kasvoista harvoin pukevat ketään.

Tyttäreni käyttää tällä hetkellä muun muassa kolmiraitaverkkareita ja tolppakorkoisia kenkiä, jotka omasta nuoruudestani ovat tuttuakin tutumpia. Pitäneekin muistaa varoittaa häntä, että älä hyvä ihminen tee mitään kauniille kulmakarvoillesi, vaikka kauneustrendiksi tulisi mikä tahansa.”

Anne:

”Muistan, kun nuorena naisena (n. 18-vuotiaana) oli sellainen kauneustrendi, että omat kulmakarvat piti ajaa pois ja piirtää kulmakynällä kulmakarvat ajettujen kulmakarvojen tilalle.

Halusin kokeilla sitä, koska en ole murrosikäisestä asti osannut nyppiä kulmakarvojani riittävän hyvin ja vihasin sitä, kun kulmakarvani näyttivät aina kamalilta, vaikka nypin niitä noin kerran kuussa.

Muistan sen päivän vieläkin, kun ajoin kulmakarvani pois tärisevin käsin, koska minua jännitti todella paljon. Kun kulmat oli ajettu pois, ihoni punoitti paljon ärsytyksen takia, vaikka käytin sheivaustuotteita, joissa luki etteivät ne ärsytä ihoa.

Sitten pesin kasvoni ja irtokarvat pois kasvojen pesuaineella ja kuivasin ihoni. Seuraavaksi piirsin kulmakynällä uudet kulmat ajettujen kulmakarvojen tilalle.

Näytin ihan kamalalta ja ihmisten ilmoille lähtiessäni sain paljon kommentteja kulmakarvoistani ja moni jopa nauroi minulle niiden vuoksi.

Sain kuulla näyttäväni feikiltä, transulta ja niin edelleen. Muistan edelleen kaikki kommentit, vaikka tästä kokeilusta on jo noin 15 vuotta.

Avopuolisoni usein kettuilee minun meikistäni ja varsinkin siitä, jos laitan kulmaväriä omien kulmieni päälle. Näytän kuulemma hänen mielestään italialaiselta mieheltä, Luigilta. Otan siitä aina itseeni, vaikka hän sanoo sen olevan vitsi. Äiti tapasi sanoa, että mies tykkää sinusta, jos hän kiusoittelee paljon. Äitini oli oikeassa, mutta en pidä siitä, jos surkeita meikkaustaitojani aina arvostellaan, jos en osaa meikata yhtä upeasti kuin Jeffree Star.

Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Joku meikkaa huonosti, joku ei ja joku ei meikkaa ollenkaan. Minun mielestä ihmisten pitäisi tietää aina tämä asia, ennen kuin arvostellaan toisen ihmisen meikkaustaitoja, saatika mitään muutakaan. En aio enää ikinä kokeilla sitä kauneustrendiä, vaan aion pysyä luonnollisissa kulmakarvoissani, vaikka en niistä yhtään pidäkään. Kaikkia kauneustrendejä ei siis kannata kokeilla. Minä, jos kuka sen tiedän.”

 

Bette-Story on kerran kuussa ilmestyvä tarinasarja, joka nostaa valokeilaan teidät, ihanat betteläiset. Haluatko jakaa tarinasi muiden kanssa? Pidä blogiamme silmällä tai seuraa meitä somessa! Aihe ja osallistumisohjeet julkaistaan kerran kuukaudessa.