Aiotko olla muutaman kuukauden päästä niin sanotussa ”kesäkunnossa?” – Tässä 15 treenikampausta, jotka sopivat hyvin urheiluun.

Oletko kyllästynyt ainaiseen ponnariin treenatessa? Oletko miettinyt uutta treenikampausta? Treenikampaukset vaativat tiettyjä ominaisuuksia, jotta hiukset eivät häiritse harjoituksia. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että hiukset ovat sidottuina tai lippiksen alla. Tärkeintä on, että hiukset pysyvät pois silmiltä ja kasvoilta ja tuntuvat olevan tukevasti kiinni.

Perinteisen ponnarin lisäksi on kuitenkin olemassa vaikka minkälaisia kampauksia, jotka sopivat urheiluun niin ulkonäkönsä kuin käytännöllisyytensäkin vuoksi. Esimerkiksi letti on todella monipuolinen kampaus, minkä pystyy tekemään monella eri tavalla. Yksi tai kaksi, ranskalainen tai hollantilainen, nuttura tai ponnari. Vaihtoehtoja on loputtomiin.

Letittäminen saattaa vaatia vähän harjoittelua, mutta kun sen oppii, on se todella palkitsevaa. Katso myös tutoriaali sporttiseen puolipään lettikampaukseen. Valitse alla olevalta videolta suosikkisi ja eikun harjoittelemaan uutta treenikampausta!

Katso video alapuolelta: